Teemme kokemuksestasi yksilöllisen

Käytämme evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi. Evästeitä käytetään esimerkiksi siihen, että tuotteet näkyvät ostoskorissa. Evästeiden avulla pystymme myös tarjoamaan sinulle parempaa palvelua sekä personoitua markkinointia. Täältä voit lukea enemmän evästeistä sekä muokata asetuksia.

Kampanjahinta! 60 % alennus Mandoliinileikkuri

Leipomisguru Pajtesas toivelista

Pajtesa on asiakaspalvelupäällikkömme ja varmistaa, että asiakkaamme saavat avun kaikkeen kinkkisistä tuotekysymyksistä aina tilauksen seurantaan. Vapaa-ajallaan hän rentoutuu perheensä kanssa ja omistautuu kaikenlaiselle kotoilulle – leipomisesta ja hyvän ruoan laittamisesta aina kirjojen lukemiseen ja kodin sisustamiseen. 

Ehkäpä kiinnostus leipomiseen ja ruoanlaittoon heräsi hieman enemmän Pajtesan raskausaikana, sillä kun pyysimme häntä kertomaan jotakin itsestään, mitä harva tietää, hän sanoi saaneensa kummallisia raskausmielitekoja ja esimerkiksi syöneensä luomujauhoja (siis ilman, että niistä olisi leivottu joku ihana kakku). Lisäksi hän viehättyi betonin, maan ja kellarin tuoksuista normaalia enemmän – ja olipa onni, että talon edessä sattui olemaan rakennustyömaa, josta saattoi kulkea ohitse ja saada päivittäisen annostuksensa betonin hajua. 

Kun kysyimme Pajtesalta, mikä Coolstuff-tuote kuvaa häntä, hän vastasi: "Jos olisin voinut valita, olisin halunnut olla suklaaputous. Miksi? Jaa, kukapa ei tykkäisi suklaasta?! Erityisesti sulasta suklaasta, jota voi syödä yhdessä monen herkun kanssa, ja lisäksi se näyttää niin ylelliseltä ja tekee varmasti ihmiset iloisiksi. Joten tarkoitukseni suklaaputouksena olisi ollut se, että olisin voinut levittää paljon iloa ympärilleni!". 

pajtesas top 10

 1. KitchPro Suklaasuihkulähde 

Maistele sanaa: suklaasuihkulähde. Mmmm... Jopa Willy Wonka tulisi kateelliseksi. Käynnistä lähde ja anna sulan suklaan valua kaikenlaisten herkkujen päälle, jotka haluat päällystää suklaalla.

 2. Tunteiden Muki

Oletko iloisen pirteä vai haluaisitko vain murjottaa? Tuntuupa sinusta miltä tahansa, on vaikea olla vihainen, kun mukit ovat tunteellisia!

 3. Inspirational Woman puzzle 

Who run the world? Kaikki me tiedämme, että tytöt tietenkin! Historian mahtavimmat ja inspiroivimmat naiset ottavat paikkansa tässä siistissä, inspiroivassa 1000 palan palapelissä!

Suklaasuihkulähde

 4. Popup-tervehdykset

Onnittele yllätyksellä - värikkäiden 3D-mallien ansiosta hauskat ja erilaiset pop up -tervehdyksemme ovat täydellinen tapa juhlia! Näiden korttien ja lahjojen sisällä on yksityiskohtaisia 3D-malleja ja kauniita kukkia, jotka ovat paljon jännittävämpiä kuin perinteinen tervehdys- tai kiitoskortti! 

 5. Kannettava Riippumatto

Jalallinen riippumatto laiskoihin päiviin! Kokoaminen ja purkaminen sujuvat alle minuutissa. Pakkaa riippumatto mukana tulevaan kantokassiin ja vie se minne haluat!

 6. Intex Kelluva Riippumatto

Vesiriippumatto tarjoaa sinulle täydellisen paikan altaalla ja rannalla oleskeluun! Verkkopohjan ansiosta kellut veden päällä - mutta kuitenkin vedessä - kun asetut tähän kelluvaan aurinkotuoliin. Myydään lajitelluissa väreissä.

 7. KitchPro Kuplavohvelirauta

Nauti ilmavista kuplavohveleista kotona – hongkongilainen trendijälkiruoka on täällä!

Kuplavohvelirauta

 8. Zenkuru Jalkahierontalaite

Anna jalkojesi nauttia hierontalaitteen hellivistä otteista! Laitteessa on kolme valmista ohjelmaa, jotka tehostavat jalkojen verenkiertoa ja saavat koko olemuksesi virkistymään.

 9. Outlust Kokoontaittuva Vaunu

Opi huviretkimestariksi käden käänteessä – pakkaa mukaan kokoontaittuva vaunu, kun seuraavan kerran lähdet rannalle, puistoon tai muulle ulkoilmaseikkailulle!

 10. Henkilökohtaiseksi Räätälöity Marabou Sydän Konveh

Anna ainutlaatuinen lahja tärkeälle ihmiselle! Saat itse valita, mitä lukee rasiassa, jossa on nugaatäytteisiä Marabou Sydän -suosikkimakeisia.

Lisää tuotteita, joista Pajtesa pitää

Ruoka & Juoma

Näytä kaikki  
Kannettava Smoothie-tehosekoitin - KitchPro
BoxInBag-kylmälaukku
Yogurt Cup - KitchPro
10
Savuton Hiiligrilli - KitchPro

Ruoka ja Juoma

Näytä kaikki  
Tony's Chocolonely -suklaakalenteri
Nya prylar
Skipper's Pipe Joulukalenteri
Nya prylar
Kylmätuoppi 2.0 - KitchPro
10
Suklaa omalla viestillä
Alkaen
17,95 €
Ilmainen toimitus yli 60€
Ilmainen toimitus yli 60 € tilauksille

Koskee perus toimitustapaa

Toimitus
2-4 päivän toimitus

Toimitusaika riippuu valitsemastasi toimitustavasta

Palautusoikeus
90 päivän palautusoikeus

Ja 2 vuoden takuu kaikille tuotteille

tapu

Mitä ystävämme (te asiakkaat) sanovat Coolstuffista

4,6 / 5 tähteä
274 arvostelua
Satu-Sinikka Z.
Vahvistettu asiakas

Toimitus mutkatonta ja toimitusaika suhteellisen lyhyt huolimatta sesongista. Tuotteet oli pakattu asiallisesti eikä mitään ollut mennyt rikki.

Senja L.
Vahvistettu asiakas

Tilauksen teko oli helppo ja toimitus todella nopea. Kunpa kaikki liikkeet toimisivat tällä pätevyydellä ja nopeudella.

Miriam L.
Vahvistettu asiakas

Nopea toimitus, helppo tilaus ja heti tuli tieto kun tuotetta oli saatavilla!

Tina I.
Vahvistettu asiakas

Oikein hyvin kiitos 😀 On ollut luotettava ja nopea kauppakumppani jo vuosia.

Miina S.
Vahvistettu asiakas

Nopea ja asiallinen palvelu, tuotteen reklamointi sujui kitkatta.

Paula R.
Vahvistettu asiakas

Voi aina löytää hauskoja mielenkiintoisia asioita ostettavana👍

István G.
Vahvistettu asiakas

En sano, että se toimii, mutta en ole vielä pettynyt siihen.

Kari R.
Vahvistettu asiakas

Teillä on tarjolla tuotteita, joita ei mistään muualta saa

Pirjo-Riitta K.
Vahvistettu asiakas

Toimitus oli nopea ja tuotteet tulivat nopeasti perille.

Miia W.
Vahvistettu asiakas

Tuote saapui juuri sovitusti, eli nopea toimitus.

Emma L.
Vahvistettu asiakas

Toimitus oli nopea ja tuote ehti jouluksi kotiin.

Irma H.
Vahvistettu asiakas

Nopea ilmoitus sukkien tulosta ja nopea toimitus.

Anu K.
Vahvistettu asiakas

Toimitus tuli nopeasti perille. Heloppo tilata.

Tarmo J.
Vahvistettu asiakas

Toimitus tuli siinä aikarajassa mtä luvattiin.

Oona M.
Vahvistettu asiakas

Nopea toimitus olemme tyytyväisiä kiitos!! :)

Jarmo P.
Vahvistettu asiakas

Ihanaa, Keep on that Good! It comes around.

Heli S.
Vahvistettu asiakas

Helppo tilata.Todella nopea toimitus.

Krista P.
Vahvistettu asiakas

Tilaaminen oli helppoa ja nopeaa.

Robin C.
Vahvistettu asiakas

Hyvät tuotteet ja nopea toimitus!

nina a.
Vahvistettu asiakas

Hyviä tuotteita - nopea toimitus!

Stand with Ukraine Hashtag