Teemme kokemuksestasi yksilöllisen

Hauskat Joululahjat

Jokainen meistä haluaa kuulla ihailevia huudahduksia ja vastailla kysymyksiin ”mistä noita saa?”, kun on joululahjojen avaamisen aika. Kivojen lahjojen antaminen on kivaa! Eikä se edes ole kovin vaikeaa – koko CoolStuff on täynnä erilaisia ja hauskoja joululahjoja, joista lahjansaajat pitävät aidosti!

Riippumatta siitä, haetko joululahjaa kaverille, veljelle tai isoäidille. Muistathan, että kuljetus on ilmainen, kun ostat tuotteita yli 60€ arvosta, ja ostoksellasi on 90 vuorokauden avokauppa. Hyvää joulua!

Hauskat Joululahjat

Tähän aikaan vuodesta moni etsii joululahjoja yhdelle jos toisellekin. Sillä joulu on todellakin riemun juhla-aikaa. Eikö olekin ihanaa sekä antaa että saada hassuja mutta silti sydämellisiä ja mahtavia lahjoja? Enempää ei pukilta voi toivoa!

Hauska joululahja jokaiselle

Näinä aikoina meihin kohdistuu paljon vaatimuksia sen suhteen, miten pitäisi käyttäytyä ja miltä pitäisi näyttää. Ja se pitäisi esitellä myös somessa. Miksei voisi välillä vain pitää hauskaa? Me CoolStuffilla olemme sitä mieltä, että kunnon nauru pidentää ikää eikä kaikkea tarvitse ottaa koko ajan niin kovin vakavasti. Kaikki intoilu täydellisyydestä on kuitenkin pelkkää tyhjää kuorta. Laita siis hassuhousut jalkaan, ala irrotella ja päästä sisäinen lapsesi valloilleen! Ja mikä olisikaan parempi tilaisuus siihen kuin jouluaatto, jolloin seuranasi ovat kaikki läheisesi, jotka jo tuntevat, millainen aidosti olet!

Ovelia joululahjoja ja pulmapähkinöitä

Hauskojen joululahjojen ei ole pakko olla hölmöjä! Hauskuus on yksilölaji. Joku rakastaa ohjekirjoja, pulmapähkinöitä ja muita hankalia haasteita – hänelle ovelat joululahjat ja pulmalahjat voivat olla parasta viihdettä. Nykyään ei aina ole takeita valkoisesta joulusta. Säitä emme voi määrätä, mutta kiva joululahja voi silti tehdä kivan joulun. Ja sitä kaikki kaipaavat, olipa maa valkoisena tai ei. Ei ole väliä, oletko etsimässä hauskaa joululahjaa työtoverille vai ovelaa pulmatehtävää joululahjaksi kärsivälliselle lahjansaajalle. Olemme keränneet tälle sivulle koko joukon mukavia lahjavihjeitä hauskoista joululahjoista.

Eikä siinä vielä kaikki. Löydät meiltä paljon joululahjavihjeitä lapsille ja aikuisille, yllättäviä joululahjoja ja fiksuja joululahjoja. Tai mikseipä kissan- tai koiranomistajalle joululahjaa, josta on iloa nelijalkaisille ystäville? Totta kai hauva ja kisuli ovat lahjan arvoisia! Lisäinspiraatiota löydät muilta joululahjasivuiltamme: Joululahja naiselle, Joululahja miehelle, Joululahja lapselle ja Yllättävät joululahjat.

Tutustu joululahjageneraattoriimme, jos haluat lisää hauskoja joululahjavinkkejä. Täytä ikä ja hintaluokka, niin saat lopputuloksena paljon hauskoja joululahjaideoita.

Tuotteet kategoriassa Hauskat Joululahjat

Lajittele ja suodata

125 tuotteet

125 tuotteet

Nuuskatyyny - Spralla
Ale
Nuuskatyyny - Spralla
20,93 € 29,90 €
30%
Huppari Omalla Tekstillä College-tyyliin
Center irtokarkit 2,2 kg
Lys Melk irtokarkit 1,7 kg
Polly Irtokarkit 1,5 kg
Sukat Omalla Kuvalla - Multiface
Uusi
Jättimäinen Suklaa Toblerone
Ilkeät Ilmapallot 10-pakkaus - Spralla
Ale
Ilkeät Ilmapallot 10-pakkaus - Spralla
3,16 € 7,90 €
60%
Kikkelityyny - Spralla
Ale
Kikkelityyny - Spralla
11,94 € 19,90 €
40%
Suklaabanaanit irtokarkit 1,2 kg
Ahlgrens Limousiner Irtokarkit 1 kg
Suolapastillit Irtokarkit 2,5 kg
Paw Slippers
Paw Slippers
19,95 €
Harry Potter Laituri 9¾ 3D Lasi
Ale
Harry Potter Laituri 9¾ 3D Lasi
8,97 € 17,95 €
50%
Viinilasin Merkkaajat
Ale
Viinilasin Merkkaajat
2,00 € 3,99 €
50%
Jättimäinen Suklaa Daim
Jättimäinen Suklaa Marabou
Uusi
Tyrkisk Peber Irtokarkit 2,2 kg
Rotella Irtokarkit 3 kg
Tennismailat XL Irtokarkit 2 kg
Suklaa omalla viestillä
Suklaa omalla viestillä
Alkaen
20,95 €
Henkilökohtaiset Varvastossut - Multiface
Ale
Henkilökohtaiset Varvastossut - Multiface
13,97 € 27,95 €
50%
Burrito Huopa - Spralla
Päänhieroja
3 for 2
Päänhieroja
7,99 €
Ilmapatja - Bestway Pose N' Float
Ale
Ilmapatja - Bestway Pose N' Float
19,56 € 27,95 €
30%
Poop -teesihti - KitchPro
Elävä mato
Elävä mato
3,99 €
Plopp Irtokarkit 2 kg
Plopp Irtokarkit 2 kg
39,95 €
Kexchoklad Mini Irtokarkit 1,3 kg
Zoo Irtokarkit 2,2 kg
Zoo Irtokarkit 2,2 kg
28,99 €
Tutti Frutti Rings Irtokarkit 1,7 kg
Skumkantareller Irtokarkit 0,9 kg
Tutti Frutti Sour Irtokarkit 2 kg
Tutti Frutti Passion Irtokarkit 2,2 kg
Sivu 1 / 3
toimitus
Ilmainen toimitus alk. 59,95 €

1–4 päivän ilmastokompensoitu toimitus

Lahjapaketissa
Lahjapaketissa

Paketti, kortti ja toimitus suoraan vastaanottajalle

asiakastyytyväisyystakuu
Valmistamme tuotteesi yksilöllisesti Ruotsissa

Aina 100 %:n asiakastyytyväisyystakuu

Mitä ystävämme (te asiakkaat) sanovat Coolstuffista

4,5 / 5 tähteä
397 arvosanaa
Tuula K
Vahvistettu asiakas

Viallisen tuotteen korvaaminen tapahtui mutkattomasti ja nopeasti. Olen todella tyytyväinen!

Milla R
Vahvistettu asiakas

Everything went smooth & fine! :3

Heli R
Vahvistettu asiakas

Toimitus tuli mukavan nopeasti ja tuote vastasi sitä mitä myytiin, ollaan tyytyväisiä.

Henna S
Vahvistettu asiakas

Todella nopeaa ja asiantuntevaa, luotettavaa palvelua!

Kari H
Vahvistettu asiakas

toimi hyvnin

Pirjo P
Vahvistettu asiakas

Tavarat olivat juuri sitä, mitä tilasin. Ja tulivat ajoissa, josta vielä ylimääräinen plussa!

Kirsti R
Vahvistettu asiakas

Aivan hyvät olivat!

Kari S
Vahvistettu asiakas

Toimitus toimi ja tuote vastatasi odotuksia.

Liisa P
Vahvistettu asiakas

fgh

Taru A
Vahvistettu asiakas

Iso plussa nopealle toimitukselle.

Ostoskorisi

😊
Pieni hetki, ostoskoriasi ladataan